Sivut

taustakuva

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Keskeneräisiä projekteja ja paperimassakokeilua

Näistä palasista tulee aikanaa viltti. Isoäidinneliöviltti on 'ikuisuusprojekti' jolle en ole asettanut mitään valmistumispäivämäärää, teen aina silloin kun huvittaa, muutama neliö kerrallaan. :)
Lankana on Nallea, paitsi vihreä on 7veljestä.

Annelin blogista löytyi mukava idea virkattuun tuubihuiviin, ja tässä mallailen värejä joita aion käyttää. Violetti lanka on ostettu tätä varten, Novitan Pirtaa. Muut jotain sekalaisia villalankoja joita löytyi laatikosta. Aion tehdä huivista aika pitkän, otin mitan käytössä olevasta ostetusta tuubihuivistani.


Kirpparilöytöjä

Ostin kirpparilta pussillisen koruja eurolla. Korujen metalliosat olivat jo elämänsä eläneet, mutta lasihelmet purin talteen. Punaiset isokokoiset siemenhelmet purin tooosi pitkästä kaulakorusta, ja niitä sainkin sitten ison pussillisen. Mukana oli myös hauskoja riipuksia, sydän on muovia.


Tämä norsuriipus on erityisen nätti, ja aika painava. materiaalista ei ole hajuakaan, jotain kiveä. Väri on oikeasti vihreämpi.


Paperimassakokeilusta syntyi tämmöisiä helmiä. Tämä on sitä vessapaparirullamassaa, vihreäksi värjättyä. Vihreä väri sitten katosi kuivuessa täysin, joten nämä helmet varmaankin maalaan akryyleillä. Massaan laitoin sekaan liitujauhoa ja liisteriä, lopputuloksesta tuli ihan jees. Muotoilin helmet käsin, ja tein reiät sukkapuikolla. Muut massat lentikin sitten roskiin, kun ei ole ollut inspiraatiota niitä työstää. Märkä massa ei säily kauhean kauaa freesinä, joten teen sitten uutta kun tarvitsen lisää!


Tein kirpparille myyntiin muutamat korvikset muovisista perhosista ja kukista, nämä jätin itselleni.

MUISTA OSALLISTUA ARVONTAAN JOSSA VOIT VOITTAA KÄSINTEHTYJÄ SILMUKKAMERKKEJÄ! ;)

7 kommenttia:

  1. Kauniin värisiä isoäitejä. Noista tulee kaunis peitto.
    Ja huivistasi tulee myös ihanan sävyinen :)

    VastaaPoista
  2. Rouhean näköisiä helmiä - joskus vielä kokeilen tätäkin ;)

    VastaaPoista
  3. mulla jemmassa noita paperirullia... hmmmm... pakkohan niistä on helmiä kokeilla, kun noin hauskan rouheita tulee :D

    VastaaPoista
  4. ai niin ja tosiaan mummoneliöt on ihanan värisiä :))

    VastaaPoista
  5. Nuo paperimassahelmet on myöskin höyhenen kevyitä, ja materiaali lähes ilmaista, joten eikun kokeilemaan! :) suosittelen kyllä lisäämään liisterin/liiman lisäksi joukkoon myös kipsi/liitujauhetta, tulee paremmin muotoutuvia helmiä. Ja massa kannattaa puristaa todella kuivaksi harson välissä, ylimääräinen vesi tekee massasta heikkoa.

    VastaaPoista
  6. Hei,
    nyt on jossain vika, kun postauksesi eivät tule lukuluettelooni näkyviin, tämäkin mennyt minulta ohi. Teen lukijaksi kirjautumisen uudelleen, josko se auttaii. Mutta siis asiaan; en ole koskaan tehnyt isoäidin neliöitä, kun en lankapölyn vuoksi voi virkata/neuloa villalankaa. Paljonko lankaa kuluu peiton kokoiseen kasaan neliöitä ja montako neliötä se vaatii?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta, pitääpä tarkistaa ettei omassa bloggerissa ole jokin asetus väärin! :)
      Täytyy sanoa ettei ole pienintäkään hajua langankulutuksesta, olen varannut pari kerää kutakin väriä (yht. viittä väriä) itselleni varastoon mutta veikkaan ettei nekään riitä :D yksi neliö jossa on 5 kerrosta ja reunus on n. 12cmx12cm, siitä voi kertolaskulla laskeskella haluamansa kokoisen viltin. :)

      Poista